Pikku-Mielen ja Ison-Itsen hiihtoretki

Tänään olen lähdössä hiihtämään! Eilisen lenkin jälkeen kroppa on hieman väsynyt, mutta innostus valtaa sisälläni sekä Pikku-Mielen(P-M) että Ison-Itsen (I-I). Alan kerätä kamppeita kasaan ja pukeutumaan. Sovitellessani päähäni mustaa kaulurimyssyä P-M alkaa nurista: ”Ihan kamalan näköinen, katso nyt itse, näytämme ihan idiootilta!”

Iso&pikkuminä
– No mutta P-M, tärkeintähän on, että tämä suojaa hyvin tuulelta! Sitä paitsi, mitä väliä sillä on miltä näytämme? I-I toteaa

– Hullu, kaikki katsoo, että mikä torvelo se siinä menee…

– Satutko juuri muistamaan millaisissa asusteissa eiliset vastaantulijat olivat? Kiinnititkö erityisesti huomiota heidän vaatteisiinsa P-M?

– No okei täytyy myöntää, etten kyllä muista tarkalleen, mutta varmasti heillä oli ihan asialliset varusteet…eikä minua edes kiinnosta, mitä heillä oli päällään…MINÄ puhuin itsestäni…

– Niin no, onkos sillä sitten väliä, jos oletamme, että kaikkia muitakin kiinnostaa vain MINÄ ITSE? Silloinhan voimme laittaa päälle, mitä lystäämme! Riittää, kun itse olemme sen kanssa sujut, eikö vain P-M?

– No hyvä on, annan periksi…sinä I-I et koskaan välitä siitä, miltä näytämme…P-M mutisee vaimealla äänellä.

suksetjalkaan

Loput varusteet menevät päälle ilman suuria konflikteja ja autoon sonnustautuessani hyvä mieli hyrisee yli molempien sisäisten kaverusten. Kun auto alkaa lähestyä kohtaa, jossa hiihtolatu tienvieressä alkaa, I-I hiljentää vauhtia, jotta pystyn näkemään mihin kohtaan pitää pysähtyä!

Silloin P-M alkaa huolestuneen virtensä: ”Ei voida ajaa näin hiljaa…joku tulee takaa ja ihmettelee, että mitä me teemme! Voi tämä on kamalaa…sinne on vielä vaikka kuinka pitkä matka…missä ihmeessä se on, se oli varmasti jo ennen tätä mäkeä…”

I-I katselee tarkkaavaisesti kohtaa, jossa latu on ja seuraa, onko autoja tulossa. Hän jättää P-M:n mutinat nyt huomiotta ja kääntää auton ympäri, parkkeeraten sen toiselle puolen tietä levennykselle! Kun auto on pysäköity, I-I sanoo P-M:lle ”No hyvinhän se meni! Ensi kerralla muistamme jo paremmin tämän kohdan! On parempi ajaa ihan hitaasti, kuin ajaa ohi! Takaa tulijat kyllä pääsevät tarvittaessa ohi!”

– Niiiin, mutta mitä ne mahtavat ajatelle minusta, kun matelen keskellä 80-aluetta…P-M vaikertaa!

latuedessä

Iso-Itse ei tällä kertaa kommentoi, vaan seuraa kuinka marssin tien yli ja vahtii, etten liukastu. Sitten vaan sukset jalkaan ja ladulle! Ihana pikku pakkanen, hyvä pito ja mainio luisto saa naaman hymyyn! Matka taittuu iloisesti ylhäisessä yksinäisyydessä hiljaisella tahdilla!

Sitten alan lähestyä isohkoa alamäkeä! Vauhti kiihtyy ja I-I tuumaa:”Pysymmeköhän tänään paremmin pystyssä kuin eilen? Nyt täytyy keskittyä hyvin, että sukset pysyvät latu-uomassa!” P-M huokuu peloissaan: ”En kyllä tätä hallitse…ja voi luoja tulee vastaantulija…miten tästä selvitään??!! Tässä kyllä mennään taas nurin…”

Vastaan hiihtelee eilenkin tapaani mies, jota tervehdin ja huikkaan:”Aina saa alamäessä pelätä, että kaatuu ja niin taitaa käydä nytkin…” Samalla suhahdan mutkassa pyllylleni! Lumi pöllyää hetken. Onneksi ei sattunut kovin.

kaatunut1.kaatuja 2.

P-M hermostuu

– Voi ei katsooko se! Mitä sinä sille huusit, onko se pakko julistaa ääneen? Aih…sattuu polveen, kamala kun ei pääse ylös, noloa voi noloa…äkkiä nyt pystyyn!

– Anteeksi, se lipsahti…en muistanut, että olet herkkä kaatumiselle! Rauhoitutaanhan nyt, emme pääse ylös, jos olet noin hermostunut! Keskitytään nyt vaan saamaan sukset pois rististä, niin on helpompi ponnistaa ylös…noooin! tuumailee I-I.

– Polveen sattuu…nyt on putsattava äkkiä lumet persuuksista, muuten KAIKKI näkevät, että olen pyllähtänyt…P-M voivottelee.

– Ai ketkä kaikki? hämmästelee I-I

kaatunut 4.ylösnousu

 

Loppu mäki sujuu taas pystyssä pysyen ja mäen alla tulee taas vastaan eilinen tuttu! Tuttu jonka, olen varmasti nähnyt muuallakin kuin ladulla! Tervehdin ja kysynkin, että olimmeko samalla kurssilla syksyllä? Nainen vastaa, ettei ole kurssilla ollut, mutta on töissä hammashoitolassa ja ehkä sieltä tuttu. Vastaan:”No niin, siellä varmasti on sitten tavattu!” kunnes hoksaan, että minähän olen käynyt hammashoitolassa kaupungissa enkä täällä! Toivotamme hyvät hiihtoretket toisillemme ja jatkamme matkaa.

– Oliko pakko mennä kyselemään ollaanko tuttuja? Mitä se nyt ajattelee, kun ei olla edes täällä hammashoitolassa käyty!! Ajattelee varmaan kuka on tuo kummallisen suulas ihminen! Voi, että sinun kanssasi saa aina hävetä!! P-M tuskailee.

– No mutta tutulta näytti ja olen kyllä varma, että jossakin olen hänet nähnyt! Ja kuules P-M, olen varma, että meillä ei ole mitään hävettävää! Eikä nainen mitään kummempaa ajattele, eikä sillä sitä paitsi ole mitään väliä, mitä hän ajattelee!! Emmehän me sitä kuitenkaan kuule, vai mitä?

– NII-IIN, mutta millaisen kuvan annamme itsestämme! Sinä et yhtään välitä siitä! Etkö ymmärrä, että siitä riippuu kaikki!! Kukaan ei pidä meistä, jos emme anna itsestämme hienoa kuvaa! P-M vaikertaa.

– Voi P-M, emmehän me voi antaa itsestämme muuta kuvaa, kuin olemme! On kovin turhauttavaa yrittää olla jotakin, mitä emme ole! Jospa joskus vain iloitsisit kaikesta tästä ihanuudesta, mikä avautuu eteemme joka hetki, etkä olisi niin kovin huolissasi siitä, miten vaikutamme muihin!!

P-M hiljenee ja matka saa jatkua ihanassa rauhassa! Keho alkaa vertyä ja hiihto sujuu joustavammin. I-I nauttii ja iloitsee kaikesta: ilmavirrasta kasvoilla, talvisesta maisemasta, suksien luistosta ja raittiista ilmasta keuhkoissa! P-M on myös tyytyväinen, mutta hieman huolissaan jokaisessa alamäessä, ettei kukaan vaan näkisi, jos sattuisin kaatumaan!

maisema

 

Vastaan tulee korkeampi ylämäki, missä sauvat luistavat otteesta maahan ja nouseminen on hankalaa. P-M alkaa sättiä:” Miksi ne ei tee kunnon piikkejä näihin sauvoihin, että ihminen saisi kunnolla iskettyä itsensä hankeen kiinni! Kun olis kunnon piikit, niin johan homma sujuis!!”

– Ehkä siinä on joku juju, että sauvat on tällaiset. Voihan olla, että vika on siinä, että meidän tekniikka on huono tai käsissä lihakset heikot! Tuumailee I-I

– No niiiin, totta kai vika on AINA minussa eikä missään muualla…parkuu P-M.

– Ei sitä nyt vikana tarvitse pitää, mutta ota huomioon tosiasiat! Oikeasti luulen, että jos sauvoja on kehitetty tähän suuntaan, niin siinä on jokin pätevä syy! Muutenhan piikit olisivat vielä pidempiä kuin vanhoissa sompasauvoissa!

– Ole sinä nyt hiljaa ja auta tässä hiton kiipeämisessä tai muuten en enää koskaan suostu lähtemään tähän hommaan! P-M kiivastuu.

– Älähän nyt hikeenny! Keskitytään yhteen liikkeeseen kerrallaan ja pidetään vatsa tiukkana! Kohta jo olemme mäen päällä! I-I rauhoittelee tilannetta.

Mäki kyllä saavutetaan ja alamäki seuraa. Seuraavassa ylämäessä vastaan tulee mies, jonka olemuksesta huokuu epävarmuus. Hiihtoasukin on selvästi vähän rempallaan; paljas nahka pilkistää lököttävien housujen ja kainaloihin kiertyneen takin välistä. Siirryn pois latu-uralta yrittäen antaa hänelle tietä, jottei tarvitsisi ilman latua alamäkeä tulla! Samalla huikkaan: ”Siirryn tähän, että pääset ladulle, parempi tulla alapäin…” Mies kurkistaa arasti kulmiensa alta ja mumisee: ”Tämä on vähän hankalaa, kun…” sanat häipyvät kuulumattomiin sivuuttaessamme toisemme.

Tunnistan miehessä oman epävarmuuteni ja sydämeni täyttyy myötätunnosta! I-I tuumailee mielessä hiljaa: ”Toivottavasti katseessani ja sanoissani oli lempeyttä, hyväksyntää ja rohkaisua, ilman itseäni nostavaa sääliä!” P-M ehättää juoksuttamaan sanojaan: ”Voi raukka! Ihan sattuu, kun säälittää! Olen minä sentään kuitenkin paremmassa jamassa kuin tuo! Minulla on kuitenkin hyvät varusteet ja HYVÄ itsetunto!!”

hiihtäjä

 

– Niinpä niin, vaikeaa on olla arvottamatta, kun oma minä pitää asettaa järjestykseen kaikkien kanssa, jotka kohtaamme! P-M sinä olet hassu kaveri! Onneksi olet päästänyt minut ystäväksesi! Näin kun kuljemme rintarinnan, jonakin päivänä meitä ei enää ole kuin yksi! Pahemmin oli asiat silloin taannoin, kun olin niin taka-alalla, että en saanut koskaan ääntäni kuuluviin! Kuinka se olisikaan onnistunut, kun et tiennyt minua olevankaan! I-I pohdiskelee.

– No joo I-I, on minunkin pakko myöntää, että asiat sujuvat nykyään mutkattomammin ja olemme molemmat onnellisempia kuin ennen! Mutta olet sinä silti vähän ärsyttävä! Mitään mukavaa ei saa enää tehdä, kun sinä alat möllöttää!! Jos vähän arvostelee tai huolehtii tai tuntee ylemmyyttä, sinä alat hiljaa möllöttämään ja minun on pakko sitten miettiä, että mikä taas minussa mättää!!

– Niin se on sellainen sopimus P-M! Minä teen elämästä onnellista ja sinä saat olla sitä mitä haluat, niin kauan kuin haluat, sillä ehdolla, että pysyt valvovan silmäni alla! Tarkentaa I-I.

– Tiedetään!! Huono sopimus toisaalta, koska minulla ei ole mitään, millä sen voisi purkaa! Mutta silti minä aina tiukassa paikassa otan ohjat käsiini, vai mitä I-I?

– Niin ja sitten saamme kärsiä, vai mitä…

– Noooo sekin on parempi, kuin luottaa sinuun …en vaan koskaan voi olla varma, että sinä ajattelet meidän parasta…

– Opit senkin vielä joskus P-M, joskus kaukaisessa tulevaisuudessa ehkä! Sitten sinustakin tulee Iso!

– Hah..tylsää, tiedät yhtä hyvin kuin minä, että sitten minua ei oikeasti enää ole olemassa! Mutta minä olenkin niin suuri, että olen valmis uhrautumaan meidän molempien edestä!!Julistaa P-M.

– Öhöm..niinkö se onkin P-M?

latuaukenee

Hiihtoretki alkaa lähestyä loppuaan! Iloinen ja reipas olo lävistää koko olemukseni! Kaksi sisäistä kaverusta ovat loppumatkan sovinnossa keskenään ja nauttivat hiihdosta yhtenä! Vastaantulijoita ei ole ja luonnon hiljaisuus ympäröi rauhoittavasti.

– ”Kyllä minä olen hieno ja reipas ihminen! Ansaitsen kahvilla hyvän viinerin!”Autolle päästyäni P-M tuumaa

– P-M! Kyllä hienoja ja reippaita ollaan, mutta viinerillä ei laihduttajaa palkita! Nyt saa palkinnoksi riittää hyvämieli ja kohonnut kunto!

– ”Ilon pilaaja! Kurittaja! Tiukka-pipo!” murisee Pikku-Mieli ja painuu tajunnan takanurkkaan mököttämään! Iso-Itse säteilee iloa ja hyräilee Mozartin sävelten tahdissa painaessani auton kaasua kotimatkaan!

Lämmöllä Tarja

25.2.2015

 palaa takaisin

Vastaa