Sisäinen matkani

On vuoden 2014 Helatorstai ja omenapuu on kukassa. Ilma on helteisten päivien jälkeen muuttunut yllättäen kovin kylmäksi. Olen ihastellut tänä keväänä luonnon puhkeamista kukkaan syvän ilon ja rauhan saattamana. Sisäinen matkani on tuonut minut näköalapaikalle tämän hetken levolliseen tilaan, jossa voin tarkkailla elämän sykettä juuri sellaisena kuin se on, ilman tarvetta muuttaa mitään. Tämä autuas tila sulkee sisäänsä kaiken kokemuksen, minkä ihmeelliset aistini luovat yhdessä ulkomaailmasta tulevien värähtelyjen kanssa. Se sisältää myös koko mieleni ajatuksineen, tunteineen ja mielikuvineen. Olen tarkkailija, kaiken näkijä. Kuka minä olen? Mieleni antaa vastauksen tietoisuus ja kuitenkin olen tuon määritelmän ulottumattomissa. Minä olen se mikä olen, tuntematon, tavoittamaton, olematon.

DSCN1836

Olen osa maailmaa kehoni ja mieleni yhtyessä maailman värähtelyyn ja samalla luon vuorovaikutuksessa oman maailmani. Olen olemassa vain suhteessa johonkin toiseen. Tuo suhde toiseen luo olemassaolomme kokemuksen. Kun aistini sulkeutuvat minun maailmani sammuu ja jossakin tarkkailevalle tietoisuudelle avautuu toisenlainen maailma, päivätietoisen mieleni nukahtaessa tietoisuus vaipuu tarkkailemaan unien maailmaa. Ja kun herään synnyn jälleen tähän maailmaan. Aistimme siis avaavat yhteyden toisiimme ja maailmaan. Samalla ne kuitenkin saavat aikaan harhan, antavat meidän kokea itsemme erillisinä olentoina. Tämä kaunis, yksinkertainen totuus on saanut minut havahtumaan elämän ykseyteen. Olemalla sopusoinnussa osa tätä ykseyttä voin kokea suunnatonta iloa, rauhaa ja kiitollisuutta elämän ihmeestä. Tämä autuas tilani on vaatinut pitkän matkan kulkemista sisäänpäin, kohti tuntematonta.

DSCN1892

 

Sisäinen matkani on ollut rämeikköinen ja mutkikas, eikä se olisi onnistunut ilman osallistumistani maalliseen elämään. Se on vaatinut minua sitoutumaan elämään niin sisäiseen kuin ulkoiseenkin täydellisesti, se on vaatinut minulta tietoisuutta ja tahtoa tutkia tarkasti kaikkea, minkä olen kohdannut. Se on vaatinut opiskelua, lukemista, pohtimista, keskusteluja ja elämistä arjessa ihmissuhde haasteineen ja toimeentulon huolineen. Tuo matka on ollut koko elämäni.

Se jatkuu loputtomiin, en voi tietää mihin kaikkeen se kuljettaakaan, sillä sen loppu ei häämötä kuoleman portilla, vaan kuolemattoman, olemattoman syntymättömän matka jatkuu siitäkin eteenpäin. Mutta tähän elämään se antaa näköalapaikan, josta elämä näyttäytyy suurenmoisena seikkailuna. Mitä kaikkea persoonallinen olomuotoni; tämän hetken ihminen Tarja, voikaan kokea, oppia ja oivaltaa elämän matkalla! Kun suuntaan huomioni mieleni muistojen maisemaan, saan kiinni ensimmäiset hiljaiset kuiskauksen matkalle lähtemisestä.

Alussa oli pyykinkuivausteline

Vuosi on 1997. Levitän pieniä ja suuria pyykkejä kuivaustelineen valkeille langoille. Joka päivä minä levitän pyykkejä; kolmen lapsen, miehen ja naisen vaatteita. Tätäkö elämäni on; joka päivä toistuvat askareet. Loputtomat pyykkien kuivaustelineen langat, yhä uudelleen täytettävinä, päivä päivän jälkeen, vaatteet vaihtuvat ja muuttuvat, levittäjä pysyy samana. Tässäkö on minun elämäni tarkoitus?

Skannaus_20150502 (3)Hämmentyneenä, hieman ahdistuneena esitän kysymykseni mielessäni. En tiedä keneltä odotan vastausta. En edes uskaltaisi miettiä keneltä sitä pitäisi kysyä, sillä kaikki elämässäni on kohdallaan. Hyvä ja kiltti mies, kolme maailman suloisinta lasta, kaunis koti, taloudellinen toimeentulo riittävä. Ja minä itse; miehensä ja lastensa rakastama, sukunsa arvostama ja oman arvonsa tunteva nainen. Pyykit asettuvat kauniisti telineelle ja kysymykset jäävät hämärään kuivaushuoneen uumeniin. Minä astun ulos pihalle aurinkoon. Nuorin poikani näkee minut ja juoksee vielä haparoivin askelin vastaan. Juostessaan hän levittää pienet käsivartensa halausta varten. Kaappaan hänet syliini ja koen äitinä olemisen turvallisuutta.

WC-lukemisen kalpea kutsu

Istun vessassa ja luen satunnaisen lehden artikkelia kuolemasta. Mieleeni tulvii kysymyksiä elämästä ja kuolemasta. Mitä tämä on? Miksi elämme? Miksi olemme olemassa? Mitä tapahtuu, kun kuolemme? Tämän kysymyksen kohdalla ahdistus nousee liian suureksi ja työnnän lehden syrjään ja päätän, ettei minun tarvitse ajatella moisia asioita nyt. Olen nuori ja elämäni on vielä edessäni.

WP_20150612_003

Jossakin syvällä itseni salatuissa sopukoissa tiedän, etten haluaisi koskaan kohdata noita vaikeita ja suunnattoman pelottavia kysymyksiä. Samalla myös tiedän, että joskus ne tulevat kohdalle, mutta juuri nyt onnistun vetämään ne pöntöstä alas jälkiä jättämättä. Niin ainakin luulen. Ja niin arki jatkuu. Pienet ja suuret askareet ja tapahtumat muodostavat tunteja, joista tulee päiviä. Päivistä viikkoja ja viikoista vuosia ja niin arki jatkuu, mutta hiljaiset kysymykset nostavat ujosti päätään aina silloin tällöin pyykinkuivaustelineen edessä.

Sielunmatkakumppanin kohtaaminen

Syksyn saapuessa olin saanut uuden ystävän ja uuden harrastuksen. Edellisenä talvena tutustuin avantouintiin, kun vanhin sisareni Inkku, oli löytänyt siitä itselleen reumaan uuden hoitokeinon. Olin aluksi jokseenkin epäluuloinen moiseen hullutukseen, mutta kun näin Inkun rohkean pulahtamisen jäiseen veteen, se näytti minusta huikealta itsensä ylittämisen suoritukselta. Ja kun hän kertoi kuinka hyvää tekeviä vaikutuksia uimisella avannossa oli, halusin itsekin kokeilla ja ylittää itseni. Asia jäi hautumaan kesän yli.

WP_20150504_023

Olimme muuttaneet ihanaan rivitaloon vuosi aikaisemmin ja talo oli 30 metrin päässä uimarannasta. Niinpä kovin luonnollisesti aloitin uimisen omasta rannasta jo kesällä. Jatkoin uintia syksyn tultua ja huomasin pian, että uiminen kylmässä vedessä näyttikin olevan muoti villitys. Joka aamu tai ilta rantaan vaelsi liuta aamutakkisia naisia pulahtamaan veteen. Yksi noista naisista oli entinen kerrostalonaapurini Eine. Olimme hyvänpäivän tuttuja jo pidemmältä ajalta, samoilta pihoilta ja saman ikäpolven lapset. Siinä meitä yhdistävät tekijät! Juttelimme uimisesta ja totesimme molemmat tähtäävämme samaan eli jatkaa uintia mahdollisesti läpi talven. Sanoin Einelle, että hän voisi oikein hyvin käydä luonani vaihtamassa vaatteensa, kun tuli niin kylmä, ettei ulkona enää tarkenisi riisua.

Jatkoimme uintia ja aloimme tutustua. Päätimme ilmojen kylmetessä, että alkaisimme kulkea yhdessä avannolla. Hankkisimme avaimet uintikopille ja ryhtyisimme virallisesti avantouimareiksi. Siitä alkoi pitkä ystävyytemme ja yhteinen taipaleemme henkisellä polullamme. Silloin emme toki sitä vielä tienneet. Kumpikin me odotimme jokailtaista uintia innokkaasti, sillä silloin saimme kertoa toisillemme kaikkein tärkeimmistä ja arkaluontoisistakin asioista ja tuo kaikki oli ihmeellisen helppoa meidän kahden välillä! Meistä tuli yllättävän nopeasti läheiset sydänystävät. Nuo uintiretket keskusteluineen johtivat meidät kuin huomaamatta itsemme ja elämän tutkiskelun äärelle.

 

Kysymättömien kysymysten äärellä

Jo aiemmin olin alkanut lukea itsehoitoon ja itsensä tuntemiseen liittyvää kirjallisuutta. Homeopatia oli kiinnostanut ja sitä olin kokeillutkin lasten flunssien ja korvatulehdusten hoitoon. Hauska yhteensattuma oli, että myös Eine oli kokeillut homeopatiaa. Mielenkiintoni itsehoitomenetelmiin lisääntyi Inkun hakiessa apua reumaansa. Hän kertoi minulle uudesta luontaishoitajastaan, joka oli puhunut ihmeellisiä asioita ihmisestä ja ihmisen salaisista voimista sekä kyvystä parantua.

062

Minua alkoi kovasti kiinnostaa tuo ihmisen salattu puoli. Luin paljon kirjallisuutta fyysisen terveyden vaihtoehtoisista parantamismenetelmistä. Kahlasin läpi hirveän paljon myös erilaisia psykologiaan, kasvatukseen ja ihmissuhteisiin liittyviä kirjoja, aivan kuin etsien jotakin. Mikään näistä kirjoista ei sisältänyt sitä mitä etsin, kuinka olisi voinutkaan. Enhän itsekään tiennyt, mitä olin etsimässä.

Katse sisäänpäin

Jossakin mieleni perukoilla alkoi nousta pystyyn pieni tienviitta. Tästä minä sitten kerroin eräällä uintiretkellä Einelle. Puhuin Einelle, että minulla oli kummallinen tunne; minun pitäisi katsoa sisäänpäin, mutta en yhtään tiennyt kuinka se tapahtuisi. Tiesin vain, että ihmisessä ja elämässä oli jotakin sellaista, mistä ei voinut saada selvää muutoin kuin katsomalla sisäänpäin. Tunne oli todella aika outo, koska minulle oli selvää kuin vesi, että katse sisäänpäin oli tie, jota minun tuli seurata. Kun taas se, kuinka pääsisin tuolle tielle, oli minulle tuolloin täysi mysteeri.

Joka tapauksessa se, että sain kertoa tunteestani Einelle, oli hyvin tärkeää. Aivan kuin tuo kertominen olisi tehnyt siitä enemmän todellisen mahdollisuuden. Eine, maailman paras kuuntelija kuunteli, ilman suuria kommentteja puolesta tai vastaan. Se oli juuri sitä, mitä tarvitsin. Puhuessani ääneen Einelle, puhuin todellisuudessa itselleni ja tulin yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että sisäänpäin katsomiseen oli olemassa jokin tie.

WP_20150504_015

Nämä tuntemukset olivat ensimmäiset itse tunnistamani merkit sisäisestä äänestä, joka hiljaa alkoi kuiskailla korvaani. Tuolloin tosin en vielä tiennyt mitään sisäisestä äänestä tai ohjauksesta, sen enempää kuin henkisyydestäkään. Minun uskontoni oli pelkistetty. Uskoin jollakin tavalla suurempaan voimaan, mutta en eritellyt tai ollut tutkinut sitä. Uskoin vakaasti, että jos yritän toimia oikein ja olen vahingoittamatta toisia sekä pyrin tekemään hyvää, olen elämässäni oikeassa suunnassa. Se riittikin minulle hyvin pitkäksi aikaa. Itsekään tietämättä sitä, että sisäänpäin katsomisen kuiskaukset olivat minulle ovi uuteen maailmaan, jatkoin tavallista elämääni. Tietämättömyydestäni huolimatta henkinen etsikkoaikani oli alkanut.

WP_20150627_009(1)

Tuo samainen etsintäni on siis tuonut minut nyt tähän sisäiseen autuaaseen tarkkailijan pisteeseen. Olen oppinut tässä hetkessä elämisen salaisuuden. Olen ymmärtänyt syvästi hyväksymisen taidon vapauttavan lahjan.

Olen oivaltanut ihmisenä olemisen salaisuuksia, nähnyt olemassaolon näennäisten ristiriitaisuuksien taakse. Olen nähnyt välähdyksiä todellisuudesta. Nyt olen oppimassa astumista elämän virtaan ehdoitta. Koen kiitollisuutta ja sisäistä onnellisuutta ja rauhaa. Seikkailunhaluisena ja riemuiten haluan olla osa elämän ihmettä, niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina, niin kauan kun viivyn Tarjana tässä maailmassa.

Lämmöllä Tarja

palaa takaisin

Vastaa