Ystävystyminen pikku-mielen kanssa

Helteinen heinäkuu hellii tällä viikolla meitä. Terassimme ja pihan kukkaloisto on lumonnut minut. Rakastan istua keinussa ja olla osa luonnon täydellistä kauneutta. Kaikki ympärilläni kuhisee ELÄMÄÄ. Ja minä aistieni ja aivojeni kautta olen luomassa tätä ihmeellisyyttä! Olen osa aurinkoa sen lämmittäessä ihoani hikisen kuumaksi. Olen osa sen valoa, kun se häikäisee silmäni ja antaa minun yhtyä koko luomakunnan väri- ja muotoleikkiin. Olen osa tuulenvirettä, kun se hellästi sivelee viileällä kädellään kasvojani. Olen osa pioninkukkaa, kun sen levittämä aromi saapuu sieraimiini ja muuttuu tuoksuksi. Kun istun näin ja hengitän elämää sisääni, tunnen rakkautta ja kiitollisuutta siitä, että olen osa elämän ihmettä eikä minun tarvitse muuta kuin olla ja avautua ottamaan vastaan. Onnellisuus on olemista tässä hetkessä osana elämän ihmettä. Niin yksinkertaista, kyllä aivan liian yksinkertaista useimmiten liian vaativalle pikkuruiselle mielelle, joka kadottaa hetken ajatusten virtaan haluamalla jotakin muuta kuin läsnä olevan hetken.

DSCN1925

Pikku-mieli

On haastavaa oppia elämään yhdessä tämän pikku-mielen kanssa, joka ei suostu katoamaan, vaikka olisitkin löytänyt sisäisen Itsesi ja haluaisit olla rauhassa ja ottaa avoimesti elämän vastaan. Niin se on, sisäisen Itsen on huomattava myös tämä pikkuinen ja annettava sen rauhassa purkaa energiaansa ja jatkaa omaa elämäänsä, niin kauan, kunnes se sulautuu itseään suurempaan. Oikeastaan sitä on hauska seurata, kun ensin oppii siirtymään sen taakse, niin ettei se tempaa sinua kokonaan mukaansa ja saa houkuteltua sinua maisemiin, jossa mikään ei ole enää hyvin. Kuunnellaanpa hetki sitä.

”Voi miten on kaunista…pitäisi ottaa kukista uusia kuvia…Ihana aurinko, lämmittää niin kuumasti…tarvitsevatkohan kukat vettä…en jaksa nousta tästä nyt…uh..huh..liian kuuma…olen aivan hikinen…pitäisi varmaan hakea juotavaa…lähtisikö hakemaan..ai niin unohdin laittaa sen viestin sille…ooh menen nyt tai ehkä kastelen kuitenkin tuon yhden kukan…aah ihanasti tuulee, jos menisikin uimaan…mutta ensin sitä juotavaa ja ai niin se viesti….”

Sisäisen Itsen syntymä

Tällaista oli pikku-mielen katkeamaton virta ennen AINA, nykyään sen tahti on hidastunut ja välillä se on paljon jopa hiljaa. Muutos on tapahtunut hitaasti vuosien myötä, se on vaatinut tarkkailua, meditaatio harjoitusta ja tarkkailua sekä pohdintaa ja opiskelua. Ja kuin huomaamatta minussa on syntynyt tai paremminkin paljastunut sisäinen minä, joka tyynesti katselee tuota pikkuista mieltä, joka ei kovin usein jaksa olla hiljainen. Mutta jo sen huomaaminen ja seuraaminen auttaa tuomaan rauhaa tähän hetkeen. Eikä pikku-mielestä oikeastaan ole harmia, jos se poukkoilee viattomissa asioissa, paitsi että se saa läsnäolevan hetken muuttumaan sisäisen puheen tulvaksi. Tästä seuraa se, että maailman luomisen ihme aistien kautta hämärtyy taka-alalle ja menetän silloin elämässä tärkeimmän ja ainoan, mikä voi tuottaa todellista iloa.

DSCN1922

Pikku-mielen mieli puuhat

Pikkuruinen osaa tuottaa kyllä paljon myös harmia! Esimerkiksi silloin, kun se alkaa ratkaista ongelmia, joita sillä ei ole valta ratkaista.  Ja tosiasia on, että se ei voi ratkaista juuri mitään, vaikka se sinnikkäästi yrittää niin tehdä. Se saattaa taukoamatta pohtia kuinka joku asia olisi pitänyt tehdä, eikä se millään usko, että sitä mikä on jo tapahtunut, ei voi muuttaa. Tai se saattaa loputtomasti jauhaa käytyä keskustelua, joka aiheutti tunnekuohuja ja yrittää keksiä, mitä olisikaan pitänyt sanoa. Se kääntää yhä uudelleen sanoja mieleisekseen tai kertoilee, minkä vuoksi toisen sanomiset ja tekemiset olivat vääriä ja epäoikeudenmukaisia.

Tämä melkein huomaamaton ”touhu” saa tunteet mukaan leikkiin ja kohta koko minä on sukeltanut sumuisen harmaan pilviverhon sisään ja on kadottanut sen, mikä oli todellista. Se saattaa todella kietoa sinut kuristavaan otteeseensa ja alat uskoa, että elämä on oikeasti niin synkkää ja murheellista, kuin se väittää; vailla mitään mahdollisuuksia ratkaista ongelmia. Tämähän ei tietenkään ole totta! Hassua on se, että me yleensä suostumme elämään näin! Niin tiedän, me suostumme, koska se vaikuttaa ihan normaalilta…mutta normaalia se on juuri niin kauan, kunnes alat saada pikkumielen itse teosta kiinni! Vasta sitten alat nähdä kuinka toivottomia pikku-mielen sinnikkäät yritykset korjata elämä on!! Ja tämä on vain yksi sen uskomattomista tavoita ELÄÄ omaa elämäänsä!

DSCN1930

Pysähtyminen itsensä äärelle on avain

Uskokaa tai älkää, mutta pelkästään pysähtymällä kuuntelemaan tätä ihmeellistä pikku kaveriamme päämme sisällä, elämä voi muuttua aivan kokonaan. Totta on, että sen onnistuminen ei ole aivan helppoa, ei sen vuoksi etteikö se olisi aivan yksinkertaista, vaan juuri sen vuoksi, että se on liian yksinkertaista pikku-mielelle! Ja pikku-mieli on todella taitava muuttumaan sinuksi itseksesi joka asiassa ja käänteessä! Se näet on johtoroolissa niin kauan, kunnes opit näkemään sen.  Ja jos se kerran saa johtaa, niin pysähtymisen hetkelläkin se yrittää keksiä, kuinka mielen tarkkaileminen tapahtuu eli se alkaa totuttuun tapaansa heti ratkaista ongelmaa ja pää on jälleen tulvillaan ajattelun katkeamatonta virtaa! Tulos on tietenkin se, että et pääsekään mielesi taakse, vaan se on huomaamattasi taas vanginnut sinut itsensä sisälle uudelleen. Tämän vuoksi pysähtymisen täytyy tapahtua tietyllä tavalla. Me ikään kuin alamme huijata pikku-mieltä, ensin itsekään sitä oikein ymmärtämättä. Tämä sitten on se, joka vaatii menetelmän eli meditaatioharjoituksen.

Meditaation haaste

Voi, muistan vieläkin niin kirkkaasti ensimmäiset omat yritykseni meditaation harjoittamiseen noin 14 vuotta sitten. Istuin alas lootusasentoon, asettelin kädet polvilleni peukalo ja etusormi yhteen liitettynä ja suljin silmäni ja aloitin laskemisen yhdestä kymmeneen. Mitäkö tapahtui? No, mieleni oli kuin kysymysmerkkiketju: mitä tässä pitäisi DSCN1916tehdä, mitä pitäisi tapahtua, mitä näiden numeroiden laskeminen tarkoittaa, miten ihminen muka voi olla ajattelematta…kysymysten tulva täytti mieleni ja sen lisäksi ajatukseni poukkoilivat muutenkin sinne ja tänne! No lopputuloksena muutaman minuutin jälkeen avasin silmäni ja olin valmis luovuttamaan, koska kaikki tuntui liian käsittämättömältä. Sekamelska mielessäni oli liian hämmentävä. Jos olisin tiennyt, että juuri tuo hämmennys oli ensimmäinen merkki oivaltamisesta, olisin voinut olla tyytyväinen. Sen sijaan pikku-mieleni oli aivan turhautunut! Onneksi en kuitenkaan antanut periksi, ja niinpä kokeilin erilaisia tapoja sitkeästi.

Etsivä löytää

Käytin aktiivista mielikuvaharjoitusta, jossa loin itselleni rauhaisan paikan mielikuvissani. Tämä tuntui jo miellyttävämmältä ja huomaamattani keskittyminen mielikuvaan, auttoi minut rauhallisempaan mielentilaan. Pääsin varkain kokemaan sisäisen kehoni, kun koin erään kerran yhtä äkkiä leijuvani ilmassa. Säikähdin niin, että avasin silmäni, koska luulin, että voisin kadota johonkin tuntemattomaan maailmaan.  En kuitenkaan tuolloin oivaltanut vielä, mistä tässä kaikessa oli oikeasti kysymys. Jatkoin harjoituksia, koska se oli niin kovin MIELENkiintoista.

DSCN1940

Meni varmasti ainakin puolivuotta aktiivista harjoittelua, ennen kuin aloin hahmottamaan ajattelevan mielen erillisenä tarkkailijasta. Tässä vaiheessa olin alkanut käyttää keskittymiseen sitkeää kysymystä: kuka minä olen? vastauksen saatuani, heitin sen pois ja kysyin mielessäni yhä uudelleen kuka minä olen, aina keskittyen siihen minään, joka oli jäänyt edellisen vastauksen jälkeen jäljelle. Minä tulin hitaasti tietoiseksi ajattelevasta mielestä ja huomasin, että kaikki mentaalinen toiminta ei lakkaakaan, kun ajattelun virran huomaa ja se pieneksi hetkeksi lakkaa virtaamasta. Silloin tapahtui se ihmeellinen asia, että huomasin siirtyneeni ajattelevan pikku-mielen taakse. Tosin vielä tuolloinkaan en tajunnut, että tarkkailijana oli kuin olikin se haaveellinen tavoite eli Korkeampi itse. Se oli yhä verhoutunut asuun, joka peitti sen. Näin valon, mutta liekkiä en oivaltanut.

DSCN1943

Pitkän matkan alku askeleet

Tämä oli merkkipaalu itsetuntemuksen polulla, sillä vasta tästä tiedostamisen pisteestä voi alkaa todellinen itsetuntemuksen matka! Ja kun se alkoi, sillä ei ole ollut rajaa. Olen aina löytänyt uuden tuntemattoman, johon sitkeästi keskittymällä ja tarkkailemalla on avautunut maailma, jota en aiemmin edes kyennyt kuvittelemaan. Lisäksi on tosiaan tarvittu aimo annos innokkuutta opiskella ja lukea ja pohtia! Mutta palkintona kaikesta uurastuksesta elämäni on tänä päivänä riemullinen seikkailu, joka on täynnä uusia ulottuvuuksia! Tässä on myös syy siihen, että kannustan jokaista ensin tulemaan tutuksi oman pikku-mielensä kanssa ja ystävystymään sen kanssa! Ystävystyä et voi, ennen kuin opit näkemään sen!  Älä anna pikku-mielen asettua esteeksi, vaan anna sen paljastaa itse itsensä! Kun sen haavoittuvaisuuden huomaa, sitä alkaa rakastaa ja rakkauden myötä se muuttuu hitaasti lopulta läpinäkyväksi! Siis kulje sinäkin vain rohkeasti kohti meditaation salaisuutta!

Lämmöllä Tarja

Pihlajalahti, 25. heinäkuuta 2014

palaa takaisin

Vastaa